Tällä hetkellä kriisit ja vastoinkäymiset haasteet ovat oikea trendi meidän hääsuunnittelussamme. Samoihin aikoihin kun otimme hääpotretteja Linnanmäellä laitoimme myös viimein liikkeelle hääkutsukorttimme. Tarkoitus oli laittaa kutsut maailmalle jo kuukausi aiemmin, mutta tässä kävi nyt näin... Ihan riittävän ajoissa ne kuitenkin mielestäni lähtivät, sillä häämme eivät ole sesonkina ja aika moni kuitenkin jo tiesi lähestyvistä häistämme.
Ostin kortteja varten Tiimarin konkurssimyynnistä vaaleita, kimaltelevia korttipohjia ja kuoria. Hankin myös muutaman kulmakuvioleikkurin, joita tosin käytin myös kukkakimpun askartelussa. Askartelin pahvista pienen sydänkyltin ja pari photobooth-tyylistä rekvisiittaa, joita hyödynsimme kutsukorttiamme koristavissa valokuvissa. Järjestimme kesällä koirallemme kuvaussessiot. Kanteen tulevan kuvan pienen sydänkyltin kanssa otimme Otaniemessä. Kyltissä lukee nimemme ja päivämäärämme. Kortin sisälle tulevia pikkukuvia varten otimme valokuvia terassillamme koiran istuessa jakkaralla valkoiseksi rapattu betoniseinä taustallaan. Alun perin olin ajatellut, että kuvat olisivat aidosta photobooth-tyylisestä tilanteesta napattuja, mutta tuntui aika mahdottomalta saada yksikin onnistunut otos, jossa sekä koiran asento, ilme että photobooth-rekvisiitta olisi kohdillaan. Pikkukuvista siis ainoastaan ruskein kehyksin reunustettu on "aito" ja loppuihin lisäsin silinterit ym. jälkikäteen kuvankäsittelyohjelmalla. Korttipohjamme oli sen verran paksu, ettei se mennyt printteriin, joten hankin oikean sävyistä, kutsukorttiin liimattavaa kuultopaperia, johon printtasimme tekstin. Kutsujemme teksti oli hyvin yksinkertainen eikä vaatinut kauheasti mietintää. Kortissamme on viittaus lahjalistaamme lahjalista.net-sivustolla, joten se meidän piti saada vielä valmiiksi ennen kuin kortit olivat lähetyskunnossa.
Tässä kuva kutsukortistamme:

Ja tässä syy sille, miksi korteista piti tilata hätäversioita:
Olin jo askarrellut ja liimannut kortteihin kaiken muun, mutta nuo sisäkannen pienet Turo-kuvat olivat vielä osasta liimaamatta. Minulla oli juuri ahkera liimaussessio meneillään, joten kysyin sulhaseltani haluaisiko hän hoitaa koiramme iltalenkityksen vai hoitaa loppuun liimausprojektini. Sulhanen valitsi sitten liimaamisen... Liimaaminen varmaan sujui vielä mallikkaasti, mutta hän asetti kortit kuivumaan päällekkäin (kansi-Turo pikku-Turoja vasten) ja lopputulos oli sitten yllä nähty, kun kortteja alettiin kuivumisen jälkeen irrottamaan toisistaan. Katuvana sulhaseni sitten tilasi parikymmentä korttia Vistaprintiltä, josta ainakin Lovefall-blogin Korppu on kertonut kauhukuviaan. Toisin kuin Korppu me emme kuitenkaan maksaneet ostoksiamme kortilla (kun emme luottokorttia omista), vaan ihan laskulla, josta ei tullut lisähintaa. Kortit tulivat ajallaan eli viikossa laskun kanssa. Periaatteessa olen niihin tyytyväinen, sillä en odottanut niiltä enempää kuin mitä postissa meille sitten tuli. Vistaprintin versiossa kansivalokuvamme rajaus on kehnompi, sillä halusin itse ehdottomasti valokuvaamme rajatessa, että sekä Turon tassut että kaistale taivasta näkyy. Lisäksi kannen värit ovat erilaiset ja tietysti kehnommat, vaikka sitä ei voikaan näistä blogin kuvista nähdä. Sisäkansi on tylsempi eikä kimallusta ja vaivannäköä näy. Sisäkannen Turot sentään liimasimme kutsuun samoin kuin aiempiin kortteihin ja tällä kertaa valvoin liiman kuivattamista huomattavasti tarkemmin.
Tässä Vistaprintin kutsut:
Laitan alle vertailun vuoksi kummatkin korttimme, vaikka ei niistä saa kunnolla selvää näistä ottamistani valokuvista. Askartelukorttiimme tilaamamme valokuva heijastaa valoa Vistaprintin versiota enemmän/monimutkaisemmin. No, tässä on nyt hyvä tilaisuus silti hieman vertailla askartelun ja kortin tilaamisen etuja. Tietysti testaamatta jäi sellainen kalliimpi korttifirma, joka olisi suunnitellut meille fontit ja muun ulkoasun eikä vain Vistaprintin tavoin printannut sitä minkä heidän sivuilleen syötimme.
![]() |
Askartelukortti ja tilattu printtikortti |