Ensiksi haluan esitellä postista tulleet kultaraidalliset pillit, jotka voitin
...jotain Rock 'N' Rollia -blogin arvonnasta. Ne ovat ihanat. Niitä ei riitä jokaiselle vieraallemme, mutta minun on hankala kuvitella että suurin osa miehistä edes haluaisi käyttää pillejä, joten niitä on ihan varmasti tarpeeksi niille vieraille, jotka haluavat juoda pillillä huulimeikkinsä vuoksi tai muuten vaan. Tämä morsian meinaa ainakin kyseisiä hienoja pillejä käyttää! :D
![]() |
| Kultaraidalliset pillit |
Save the Date -lippuarvontani päättyy tänään, joten kiireellä osallistumaan, jos tahdot voittaa lippupaketin kyseisille messuille! Aikaa osallistua on keskiyöhön asti. Arvonnan suorittaa perinteiseen tapaan sulhaspoikani, mistä päästäänkin tämän blogipostauksen todelliseen aiheeseen. Tässä on komea sulhaspoikamme maanantaina:
![]() |
| Väsynyt, pahoinvoiva koirareppana |
Alla oleva teksti kannattaa skipata, jos on kovin herkkä. Silloin kannattaa lukea lisää vasta seuraavan kuvan alta.
Turo oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä oksentanut kylpyhuoneeseemme, joten päätimme laittaa koiran paastolle siksi päiväksi ja alkaa sen jälkeen syöttämään vatsaystävällisiä ruokia kunnes koira voisi taas paremmin. Lähdimme töihin, mutta en malttanut olla siellä kuin yhteentoista, jonka jälkeen palasin kotiin valvomaan kipeän koirani vointia. Aloin huolestua enemmän, kun koira alkoi puklautella juomansa vedenkin ulos. Soitin lähimpään eläinlääkäriin ja sieltä neuvottiin, että minun pitäisi juottaa koiralleni vain vähän vettä kerrallaan. No, tein näin seuraavien tuntien ajan eli valvoin koiran vointia ja juotin sille vettä lusikka kerrallaan. Hieman harmitti, sillä koiralla olisi selvästi ollut halua juoda enemmän. Yllä olevan kuvan ottohetkellä kirjoitan edellistä blogitekstiäni koiran levätessä vieressäni. Kellon lähestyessä seitsemää soitan uudelleen eläinlääkäriin, sillä vesi tuntuu pysyvän koiran sisällä vain jonkin aikaa ja juuri kuin luulen tilanteen olevan parempi, koira puklauttaakin veden ulos. Lääkäristä sanotaan, että parempi varmaan tuoda koira sairaalaan, ettei sitten yön aikana käy mitään vakavampaa. Paitsi että heillä siellä ei ole enää aikoja sille päivälle. Onneksi kuitenkin kolmannella soittamalla eräästä lähieläinlääkäristä tärppää ja lähdemme viemään koiraamme sinne.
Koiramme on jo melko väsyneen ja huonovointisen oloinen. Lääkärissä siltä mitataan lämpö, otetaan verikokeet ja laitetaan tiputukseen. Verikokeita ottaessa pikkueläin alkaa oksentaa voimakkaasti, mutta mitään ei tule suusta. Sen sijaan takapuolesta alkaa virtaamaan verta. Sitä valuu lääkärinpöydälle ja vaatteilleni, sillä vapaana ei ollut yhtään hoitajaa, joten minä pidän kiinni koirastani lääkärin tutkiessa sitä. Olen aika kauhuissani, mutta lääkäri on sitä mieltä, että koirassa ei ole mitään suurempaa vikaa. Kuumetta ei ole (lämpö on jopa aika alhainen, vain 37,5°C). Lisäksi verikokeissa ei löydy muuta kuin nestehukkaan liittyvää häikkää punasoluarvoissa. Meidät siis lähetettiin kotiin nesteytyksen jälkeen ja kehoitetaan tulemaan takaisin seuraavana päivänä, jos on tarvetta.
Menimme siis kotiin. Koira yritti juoda, mutta en uskaltanut antaa sen hotkia vettä niin kuin se olisi halunnut. Koira yritti nukkua, mutta ei osannut pysyä paikoillaan. Se valitti ja kääntelehti. Se alkoi taas puklautella juomansa veden. Se ripuloi jälleen verta. Sen hengitys alkoi rohista. Oli keskiyö, joten soitin Viikin eläinsairaalan päivystykseen. Kysyin pitäisikö meidän lähteä sinne, vaikka meidät oli vasta vähän aikaa sitten kotiutettu toisesta sairaalasta. Menin puhelimen kanssa koiran viereen, jolloin puhelimeen vastannut henkilö kysyi, lähtikö rohina tosiaan koirastamme. Kyllä, siinä se parikiloinen koirareppanamme yritti hengittää. He käskivät lähteä ajamaan Viikkiä kohti. Tuntui että ajomatkaan ja eläinsairaalan aulassa odotteluun meni ikuisuus. Turo meni automatkan lopuilla veltoksi ja oli Viikkiin päästyämme lähes tajuton. Kun meidät vihdoin otettiin sisään ja laitoin koiran lääkärin käskystä vaa'alle, se valahti siihen velttona. Olin (typeränä) jopa jokseenkin iloinen, että koira oli vihdoin saanut nukahdettua kaiken sen kipeänä kiemurtelun ja valittelun jälkeen. No, ei mennyt kauaakaan kuin koira haettiin sylistäni ja kiidätettiin ensiapuun sanojen "Onpa se todella huonona, nyt on kiire" kaikuessa korvissani. Tästä eteenpäin istuimme sulhasen kanssa kahdestaan lääkärin huoneessa ja saimme aina välillä väliaikatietoja, kuten "lämpötila on romahtanut", "proteiiniarvot ovat romahtaneet ja vettä on mennyt keuhkoihin", "verensokeri on romahtanut ja koira kouristelee" jne. Kolmelta aamuyöstä meiltä kysyttiin, tahdommeko lähteä kotiin vai jäämmekö vielä odottelemaan, jos koira joudutaan lopettamaan ja haluaisimme olla paikalla. He totta kai soittaisivat, jos tilanne huononisi, mutta emme välttämättä ehtisi silloin paikalle hyvästelemään koiraamme. Sulhaseni oli sitä mieltä, että lähtisimme kotiin, sillä hän ei muuten saisi ollenkaan nukuttua ennen huomista työpäivää. Pääsimme toivottamaan Turolle jaksamisia ja sovimme, että lääkäri soittaisi meille, jos Turon tila huononisi. Lisäksi sovimme, että lääkärit saisivat tehdä Turolle hätäeutanasian, jos tarve niin vaatisi. Turo oli hyvästellessämme tajuissaan lämpöpeiton alla happinaamari kuonollaan. Se reagoi vaisusti silittelyihini. Lähdimme raskain sydämin. Kotona viivyttelin nukkumaanmenoani yli neljään, sillä tiesin lääkäreitten ottavan silloin verikokeita ja ilmoittavan, jos tilanne olisi mennyt huonompaan. Soittoa ei kuitenkaan tullut. Torkahtelin katkonaisesti aamukuuteen, jolloin heräsin puhelimen soittoon. Vastasin siihen vapisevin käsin. Sieltä sanottiin kuitenkin ensimmäiseksi "Älä nyt pelästy, sillä meillä on hyviä uutisia." Turon arvot olivat menneet hieman parempaan, se oli vielä elossa ja se oli nyt tarpeeksi hyvässä kunnossa siihen, että se voitiin siirtää ensiavusta teholle.
Sulhaseni lähti aamulla töihin, mutta minä jäin tiistaiksi kotiin. Olisin varmaan voinut kuitata univelkojani, mutta en pystynyt nukkumaan. Laitoin viestiä Turon voinnista siskoilleni (kaasoilleni) ja äidilleni. Sitten soitin pomolleni, etten tule sinä päivänä töihin ja aloin siivoamaan. Pesin likaantuneet lakanat, pyyhkeet ja muuta sairastelevan koiran nukkuma-alustat, keräsin likaantuneet matot jätesäkkiin odottamaan pesulaan vientiä, luuttusin lattiat verestä ja oksennuksesta, pesin koiran kipot ja kaikki muut tavarat, mitkä vähänkin haisivat likaisilta ja heitin kaapeista pois suuren osan Turon ruuista. Keskipäivän aikoihin minulle soitettiin sairaalasta ja sanottiin Turon menneen jo hieman parempaan kuntoon. Voisimme siis tulla katsomaan Turoa sairaalan vierailuaikana klo 17-18 välillä. Sairaalakopista löysimme hieman nuutuneen näköisen pikkukoiran letkuissa. Olin tuonut Turolle kassillisen herkkuja, sillä koira piti saada syömään jotain. Meille sanottiin, että voisimme hieman ulkoiluttaa pikkuistamme sairaalan pihalla. Turo kipitti ulkona aika reippaasti, mutta kakka oli veristä ja vetistä, ja poika ei jaksanut nostaa koipeaan pissatessaan. Turo oli hieman kiinnostunut tuomistani kanapaloista ja kalkkunaleikkeestä, mutta ei silti suostunut vielä maistamaan niitä. Jätimme pikkukoiramme kuitenkin sairaalaan melko hyvillä mielin, sillä olihan se selkeästi paremmassa kunnossa kuin edellisellä kerralla, kun me sen näimme. Meitä tosin varoiteltiin siitä, että maksa ja munuaiset saattaisivat vielä romahtaa, sillä koira oli ollut sairaalaan tuotaessa niin huonossa kunnossa.
Kävimme katsomassa Turoa myös keskiviikkona. Aluksi meille varovasti lupailtiin, että saattaisimme saada koiramme jo mukaamme, mutta sitten todettiin, että se ei vielä suostu syömään kunnolla ja että verensokeri laskee rajusti heti kun koiran irrottaa glukoosiletkuista. Koira oli kuitenkin pirteämpi kuin edellisenä päivänä ja pissaaminenkin onnistui jo koipea kohottaen. Lisäksi Turo olisi tahtonut päästä tervehtimään kaikkia muita sairaalan teho-osaston potilaita, mutta se siltä jouduttiin kieltämään. Torstaina sitten valmistauduimme uudestaan koiran kotiin viemiseen. Keskipäivän maissa aloin kuitenkin hermoilla, kun soittoa ei kuulunut. ja edellisinä päivinä se oli tullut aika tasan klo 12. Soitto tuli kuitenkin klo 15. Meille sanottiin, että Turo oli nyt ollut pari tuntia ilman glukoosipiuhaansa ja verensokeri oli pysynyt vakaana. Lisäksi se suostui jo syömään hieman itse. Saisimme siis joko viedä koiran kotiin tai jättää se sinne vielä yhdeksi päiväksi. Kotiin vieminen tarkoittaisi sitä, että meidän pitäisi läpi vuorokauden tarkistaa parin tunnin välein, että Turo reagoi puhutteluun ja koittaa syöttää sille jotain, tarvittaessa pakkosyöttää ruiskulla. Sovimme että tulisimme hakemaan Turon puoli kahdeksalta, jollei muutosta huonompaan tapahtuisi, missä tapauksessa he soittaisivat minulle viimeistään seitsemältä. Puoli kahdeksalta olimme Viikissä valmiina viemään koiramme kotiin. Lääkäriltä kesti hieman kauan noutaa koiramme ja vihdoin huoneeseen päästyään hän sanoi Turon oksentaneen syliin nostaessa. Saimme kuitenkin viedä Turon kotiin, kun lupauduimme noudattamaan tarkkoja ohjeita ja tuomaan Turon takaisin hoitoon tarvittaessa.
![]() |
| Koirapotilas vihdoin kotona |
Sovimme sulhaseni kanssa valvomisvuorot: hän olisi vastuussa herättelystä ja ruokkimisesta klo 22, 24 ja 02, minä klo 04, 06 ja 08. Sitten minä lähtisin töihin ja hän jäisi kotiin tekemään etätöitä ja pitämään huolta pikkumiehestä. Pakko kyllä myöntää, että heräsin joka ruokkimiskerralla paapomaan koiraamme. Syötimme sille ruokaa lusikalla, ettei se hotkisi kerralla liikaa, sillä parin ensimmäisen ruokkimiskerran jälkeen Turolla oli erittäin hyvä ruokahalu. Se puklasi yön aikana pari kertaa, joten annoin sille hankkimaamme pahoinvoinninestolääkettä, jota sai antaa vain tarvittaessa, sillä se ei ole kaikkein paras kipeälle suolistolle. Ennen nukkumaanmenoa annoin Turolle antibiootin ja kuudelta aamulla annoin närästyslääkettä. Pesin lattialta oksennukset, löysät kakat ja pissat. Se on tullut koko ajan reippaammaksi, sen ruokahalu on parantunut ja vatsan kuntokin tuntuu menevän parempaan suuntaan. Emme kävele kerralla pitkiä lenkkejä emmekä anna kerralla paljoa ruokaa, ja herättelemme sekä ruokimme sitä vieläkin parin tunnin välein, mutta tämä kaikki tuntuisi tehoavan potilaaseemme. Tässä koira nyt:
![]() |
| Ihana reipas pikkumiehemme |
Turon diagnoosi oli "verinen mahasuolikanavan tulehdus", jonka on aiheuttanut virus, bakteeri tai suolistoloinen. Tarkkaa syytä tälle pahoinvoinnille ja elimistön romahtamiselle emme tiedä. Se on varmaa, että Turo olisi kuollut, jos olisimme vielä vähänkin viivytellyt sen viemisessä Viikin eläinsairaalaan. Ja sen voin myöskin sanoa, että Turo on kaksi kiloa silkkaa terästä. Se on toipunut paremmin kuin tiistaiyönä saamamme best case -skenaario uskalsi luvata. Tänään Turo on ehtymättömän ruokahalun lisäksi halunnut leikkiä leluillaan ja nylkyttää lempi-pandaansa (se jos joku on terveen terrieripojan merkki). :)
Vähän aikaa sitten mietin, että pitäisi varmaan viedä Turo trimmaajalle tai ostaa itse trimmeri kotiin, jotta Turo olisi mahdollisimman edustava kuukauden kuluttua kuvauspäivänämme. No, ei sen niin väliä. Tuskin nyt jaksan nähdä sitä vaivaa. Ehkä hieman lyhennän silmille valuvia karvoja. Näiden lääkärireissulla ilmestyneiden kaljujen kohtien kanssa suurempi turkin ehostaminen tuntuu hieman turhalta työltä:
![]() |
| Kaljut kohdat etutassuissa |
![]() |
| Kalju mahanalus |
![]() |
| Kalju kohta kainalossa |
Pääasia että meillä on vielä pieni Turo, jonka kanssa poseerata kuvissa! :)
Tämän pitkän jaarittelun jälkeen pääsen vielä otsikon mukaiseen asiaan eli toivomusarvontaan (se on niille jotka jaksoivat lukea tänne asti). ;D Minulla ei ole varsinaista arvottavaa, mutta järjestän arvonnan, johon osallistutaan toivomalla sitä mitä haluaa arvonnasta voittaa. Joudun karsimaan arvonnasta pois sellaiset toiveet, joita en pysty toteuttamaan, mutta muuten saa kyllä käyttää mielikuvitustaan ja toivoa palkinnoksi mitä haluaa. Voin vaikka askarrella sinulle
muutaman lankapallon pallovaloja varten, suunnitella tai antaa ideoita esim. kutsukorttiisi,
hankkia tai askarrella muutaman kukan brooch bouquettiisi, tehdä s
ulhasen vieheen toiveittesi mukaan, selvittää/googlettaa mistä saat häihisi tavaraa x, lahjoittaa sinelle muutaman nurkissani lojuvan häälehden tai vaikka lähteä kanssasi morsiuspukuostoksille (pääkaupunkiseudulla). Voit myös vaikka sanoa koristeluteemasi ja minä katson, jos keksin/löydän jotain koristeluusi sopivaa.
Osallistumisaikaa tässä arvonnassa on kaksi viikkoa eli se loppuu 4.10. klo 23.59 ja arvonta suoritetaan sunnuntaina 5.10. Osallistujan ei tarvitse olla morsian, vaikka palkintoesimerkkini yllä ovat tuollaisia hääparille sopivia. Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu! :)
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
.jpg)
